
Asiakastarina
Vuosi sitten katsoin itseäni itkuisin silmin auton peilistä. Olin matkalla tapaamaan Elsaa ensimmäistä kertaa. Olin tehnyt päätöksen, heiveröisen, mutta päätöksen, joka koskisi loppuelämääni: elämäntapamuutos! Olin itkuinen, koska en pitänyt itsestäni. En halunnut kuntosalille. Häpesin ylipainoista kehoani. Tunsin itseni tyhmäksi, saamattomaksi, epäonnistuneeksi ja kyvyttömäksi. Kiitos heiveröisen päätökseni, saavuin paikalle ja se riitti. Elsa otti minusta kopin ja piteli hyppysissään vuoden mittaisella matkalla. Nyt lennän suuressa kaaressa, ilolla ja voimalla, rakkaudella ja myötätunnolla itseäni kohtaan, matkalippuna lupa elää itseni näköistä elämää ja nauttia elämästä niin, että muutkin hyötyvät siitä! Mitä ihmettä tapahtui?
Paino. Elsa auttoi korjaamaan negatiivisen ajatteluni myönteiseksi. En lähtenyt pudottamaan painoani vaan korjaamaan elämäntapani niin, että saan itselleni energisen olon, iloisen ja hyvinvoivan mielen. Sen saavuttamiseksi luovuin painon tarkkailusta. Korjasin ruokavaliota, söin säännöllisemmin ja nautin laadukkaasta ravinnosta. Yllättäen mielen syvyyksistä nousivat peikot, jotka muistuttivat nuoruuden syömishäiriöstä. Elsan tuki oli korvaamaton. Taustalla oli muutakin korjattavaa, jotta kokonaisvaltainen elämäntapamuutos olisi mahdollinen.
Siivousvuosi. Olin tehnyt suuria muutoksia työelämäni suhteen ja tarvitsin tukea ammatillisen identiteettini rakentamiseen. Elsa näki tilanteeni kokonaisvaltaisesti. Sain tukea ajatusprosesseihini sekä käytäännönratkaisuihin, joita työstin vuoden aikana. Määrittelin itselleni työnkuvan uudelleen ja tein paljon rajaamista. Elsa auttoi tässä prosessissa niin, että fokus säilyi päätavoitteessani eli hyvinvoivassa minussa. Päästin irti kaikesta negatiivisesta ja tein tilaa vastaanottaa uutta, eteenpäin vievää energiaa.
Tavoite. Elsan tuella sain määriteltyä realistisen tavoitteen. Minun tavoitteenani oli terve, iloinen ja energinen minä. Olen viisikymppinen ja haluan voida loppuelämäni hyvin. Ymmärsin, että tämän tavoitteen avaimet olivat minussa itsessäni. Ne vain pitäisi löytää. Minun tavallani ajatella ja suhtautua itseeni on merkitystä. Kaikkein suurin merkitys. Kun hymyilen itselleni, hymyilen koko maailmalle. Vihdoin ymmärsin, mitä matkalippuni sanat merkitsivät! Kun minä voin hyvin, voivat myös ympärilläni olevat ihmiset hyvin. Kaikki hyötyvät minun hyvinvoinnistani. Todella voimauttava kokemus. Haluanhan olla läheisilleni paras versio itsestäni. Haluanhan itselleni vain parasta. Minulla on lupa siihen!
Liikunta. Se mikä ennen oli ilo, oli vuosien myötä muuttunut vastenmieliseksi. Elsan tuella loin itselleni alter egon, sen ihanan ja hauskan tyypin, joka lähti mukaani liikkumaan. Sain luvan hassutella ja liikkuvan minäni uusi motto onkin MITÄÄN EI KANNATA TEHDÄ MISSÄ EI OLE ILOA! Iloa on piisannut hiihtoladulla, kotitreeneissä, kävelylenkeillä ja Elsan sanoin: "Kaikki liike lasketaan!"
Ruoka. Uusia oivalluksia. Ei se määrä vaan laatu. Nälkään RUOKAA. Ei kielto vaan salliminen. Elsan avulla opin syömään terveellisemmin ja ennen kaikkea laadukkaammin. Sallin itselleni hyvää ja laadukasta ruokaa. Nautin ruoasta ja syön hyvillä mielin ilman syyllisyyttä. Nautinto ei liity vain makeaan tai lasilliseen viiniä. Nautinto liittyy yhdessä valmistettuun ateriaan, hyvistä raaka-aineista valmistettuun illalliseen, yhteiseen ruokahetkeen ja keskusteluihin pöydän ympärillä. Nautinto on kylläinen, mutta energinen olo. Tämän kaiken tiesin, mutta Elsa auttoi sen tuomisessa arkeen ja käytäntöön.
Nyt. Olen taas matkalla, mutta nyt kuljen yhdessä, samaan suuntaan, sisäisen kaverini kanssa. Haluan itselleni hyvää. Pidän itsestäni ja nautin omissa nahoissa olemisesta. Peilistä katsoo uusi minä, iloinen ja energinen tyyppi, joka jaksaa tehdä innostavia asioita. Puhun itselleni kauniisti. Olen luovan alan freelancer ja ylpeä siitä mitä teen. Osaan rajata työni niin etten ylikuormitu ja teen vain niitä asioita, jotka koen olevan linjassa oman hyvinvointini kanssa. Syön säännöllisesti ja laadukkaasti, ja kas, sivutuotteena painokin on pudonnut. Mittarina ei ole vaaka vaan vaatteet ja oma olotila. Liikun säännöllisesti ja nautin siitä. Iloitsen kehostani, joka toteuttaa toiveeni, kuljettaa minua, taipuu ja tarvittaessa myös rentoutuu. Olen levollinen ja sisälläni hehkuu rauha. Meditoin säännöllisesti, koska ymmärrän nykyisin pysähtyä kehoni äärelle ja kuunnella mitä sillä on kerrottavana.
Kiitos. Kiitollisuus. Tasapaino. Tapasin Elsan oikealla hetkellä. Elsan positiivinen valo, empaattinen energia ja lempeä ilo ovat vastustamattomat keinot matkalla elämäntapamuutokseen. Koin, että jokaisessa tapaamisessamme Elsa oli aidosti kiinnostunut minusta ja minun tarpeistani. Minä tulin kuulluksi ja ymmärretyksi. Elsa ei jättänyt minua suohon uppoamaan vaan nosti minut ylös hyödyntämällä minun omia voimavarojani ja minun omaa ainutlaatuisuuttani. Näitä taitoja käytän nyt päivittäin. Jokainen hetki on valinta ja aina voi valita uudelleen, paremmin ja viisaammin! Tämän opin Elsalta, lempeästi ja lohdullisesti.